lauantai 30. toukokuuta 2015

Kouluvuosi on päättynyt ja loma alkanut

Kouluvuosi Aurinkorannikon suomalaisella koululla on päättynyt ja kesäloma alkanut. Kevätjuhlat olivat taas aivan ihanat, näimme monta ihanaa esitystä. <3 Lapsemme pääsivät esittämään mm. Kesän lasta. Kuulimme kahden ihanan tytön laulamana Kaunis pieni ihminen. Henkilökunnalla oli jälleen kerran loistava esitys kesäterveiset -laulun säestyksellä. Oli myös monta muuta suloista esitystä! Pidin koulun puheissa siitä kun mm. apulaisrehtori sanoi, että kaikki taito ei aina näy kouluaineissa menestymisenä, mutta jokainen on silti hyvä jossain. Fiilis oli juhlissa siis kohdillaan, oli iloa ja eloa! Tänä vuonna kahdeksan nuorta valmistui ylioppilaaksi ja useita pääsi peruskoulusta.

Kouluvuoden päättäneet lapseni.

Lapset esittävät "kesän lapsi mä oon"


Kolme asiaa, joihin Aurinkorannikon suomalainen koulu panostaa


Kouluvuoden yhteenvetona poimin nyt kolme seikkaa, joihin vanhemman näkökulmasta Aurinkorannikon suomalainen koulu panostaa. Monia muitakin on, mutta poimin nyt nämä kolme. Ne ovat:
  • Ryhmäyttäminen
  • Oppimisen ilo
  • Ruokailu.
Ryhmäyttäminen näkyy heti kouluvuoden alkuvaiheista saakka erilaisina ryhmäyttämiseen liittyvinä teemapäivinä, kuten rantapäivänä. Lapsia on kannustettu tutustumaan myös eri ikäisiin oppilaisiin mm. koulukummien kanssa yhdessä tehtyjen retkien ja muiden toimintojen puitteissa. Iloitsenkin siitä, että lapseni viihtyivät luokillaan ja saivat monia uusia kavereita.

Oppimisen ilo näkyy ja kuuluu koulussa. Koululla on hyvä meininki! Tyttäreni kommentoi, että tämä lukuvuosi meni ohi nopeasti ja olisi voinut jatkua pidempäänkin. Oppimisen on täytynyt olla iloista.

Ruokailu... no senhän jokainen koululainen sekä koulun henkilökunnan jäsen tietää. Poikani kommentoi minulle näin: "Äiti ei millään pahalla, mutta Marjo-kokki tekee parempaa ruokaa kuin sinä." Kuten aiemmin olenkin maininnut, koulu ei lainkaan käytä puolivalmisteita, eli kaikki on oikeastikin koulun keittiöllä tehtyä, pinaattiletuista lähtien!

Bonuksena mainitsisin kuitenkin vielä, että henkilökunnasta huokuu sitoutuminen työhön ja toistensa inspiroiminen sekä tarvittaessa auttaminenkin. Tätä piirrettä kunnioitan.

Mitä veisin täältä kouluihin Suomessa?


Jos saisin viedä täältä Suomen kouluihin jotain, veisin kolmen edellä mainitun seikan lisäksi mukanani koulun kerhotoiminnan. Harrastusten liittäminen koulupäivien yhteyteen säästäisi monen suomalaisen perheen kallisarvoisia iltatunteja. Onneksi kerhotoimintaa on jonkin verran Suomessakin mm. WAU ry:n toimesta, mutta ehkä ei siinä laajuudessa kuin mitä Aurinkorannikon suomalainen koulu kerhotoimintaa järjestää.

Muutama kuva viimeisiltä kouluviikoilta


Koululaisilla oli monia hauskoja päiviä kevään viimeisillä viikoilla. Vaikka meillä vanhemmilla olikin hommaa viedä ja hakea lapsia aina eri paikoista, jää näistä jälkeenpäin hyvät muistot. Tässäpä muutama kuva!

Yläaste vs. lukio jalkapallomatsin päätös. Koko koulu oli mukana kannustamassa.

Lapset olivat tehneet kannustusviirejä. Tässä oman poikani (yläkoulu älkää pahastuko). :D

Useimmat luokat tekivät luokkaretken Mijasin vesipuistoon.

Ei hullumpi retkikohde!

Pojan paras koulupäivä!

Pitkä kuuma kesä


Nyt kun kesäloma on alkanut, monen lapsen tiet erkanevat. Jotkut jäävät Espanjaan, toiset lähtevät täältä pois. Suomen lennoilla sekä tien päällä näkeekin jo useita Suomeen palaavia perheitä. Toiset taas menevät Suomeen matkalle ja palaavat syksyllä takaisin Espanjaan. Muutama koululainen aloittaa lomansa seuraavan Rölli-elokuvan kuvauksissa Almeriassa! Me itse kuulumme Suomeen palaaviin perheisiin, joskin lähdemme täältä vasta kesäkuun puolivälin jälkeen.

Meidän lapsille jää takataskuun suomalaisen opetussuunnitelman mukaisen kouluvuoden lisäksi Espanjan kielikylpy, kavereita sekä kouluvuosi, jonka aikana jompikumpi vanhemmista aina käveli rinnalla koulun porteille saakka. Tästä on hyvä jatkaa elämässä eteenpäin! Lämmin kiitos Aurinkorannikon suomalaiselle koululle tästä mahdollisuudesta sekä tietysti Suomen valtiolle koulun saamasta valtionavustuksesta.

Nyt Espanjassa on lämmintä. Tänään oli +28c ja huomiseksi on luvattu +25c. Päräytetäänpä siis tämän jutun päätteeksi Radio Finlandissakin kuultu kappale Pitkä kuuma kesä. Mä aion elää sen!

torstai 28. toukokuuta 2015

Liikunnan harrastaminen Fuengirolassa

Aurinkorannikko on paljon muutakin kuin hiekkarantaa ja ravintoloita. Täällä voit myös harrastaa mitä moninaisimpia liikuntamuotoja liitovarjoilusta rantajoogaan.




Listaan tähän joitakin mieleeni tulevia liikuntaharrastusten vaihtoehtoja. Ajatukseni on vain hieman avata, mitä harrastusmahdollisuuksia Fuengirola ja Aurinkorannikko tarjoavat, sillä ainakin itse olisin toivonut vuosi sitten löytäväni vastaavaa haravoidessani Fuengirolaa Googlella. Kerron vähän pidemmin niistä, joista itselläni on varsinaista kokemusta. Lista ei ole täydellinen, mutta tiedättekö mitä? Aurinkorannikon yrittäjät voisivat saada ilmaiseksi lisää asiakkaita jos heillä olisi Googlessa ja muissa hakukoneissa näkyvät nettisivut, eikä esimerkiksi vain Facebook-sivuja, joita löytyy ainoastaan yrityksen nimellä haettuna tai tavalla tai toisella mainostettuna! Jo tämän blogin kautta saattaa jokin liikuntaharrastuksia tarjoava yritys saada lisää asiakkaita. Ihan vain siksi, että tämä sivu tulee näkymään jollain aikavälillä Googlen hakutuloksissa vaikkapa tiettyä listaamaani lajia etsittäessä. En aio kuitenkaan ryhtyä liikuntaharrastusten viralliseksi listaajaksi, sillä parhaimmat mahdollisuudet näkyä hakukoneissa on jokaisella yrityksellä omalla toimialallaan sekä omalla verkkosivustollaan.

Aikuisten liikuntaharrastusten vaihtoehtoja


Pilates

Kävin Sari Dewaldin vetämässä Pilateksessa Fuengirolan Sofia-opistolla koko syys- ja kevätkauden 2014-2015. En voi muuta kuin kehua! Fysioterapeuttina Sari selitti aina, miksi liikkeitä täytyy tehdä juuri opetetulla tavalla. Opin pilateksessa paitsi pilates-hengitystä, myös esimerkiksi monia lihaskunto- ja venyttelyliikkeitä, joita voin harjoittaa myös muissa ympäristöissä kuin pilates-tunneilla. Olenkin tehnyt joitain liikkeitä myös muualla, esimerkiksi ennen vaellusta (mm. lonkkien avaus) sekä kuntosalilla (mm. selkänuoli). Pilateksen kautta konkretisoitui myös se, että itseään ei kannata liian rajulla ja yksipuolisella liikunnalla ajaa jumiin, vaan liikkuvuusharjoitusten kuuluisi olla merkittävä osa liikkumista. Jos olin esimerkiksi käynyt juoksulenkillä pilatesta edeltävänä päivänä, olivat pohkeeni aina jumissa takalinjan venytyksissä (alaspäin katsova koira -joogaliikkeen "sukulaisliike"). Jos lihaksia ei välillä venyttele ja avaa kunnolla, ei ole ihme jos vaikkapa jokunen saliharjoittelija lopulta päätyy harjoittelusta syntyneiden vaivojen myötä osteopaatille, lääkäriin sun muualle hoitamaan itseään. Voimaharjoittelu ilman liikkuvuutta ei ylläpidä hyvää fyysistä terveyttä pitkällä aikavälillä. (Ugh, olen sanonut :D .)

Jooga

Rantajoogaa sekä muuta joogaa opettaa ainakin Studio MindBody. Junakadulle näyttää pian avautuvan myös Studio MindBodyn uusi joogastudio.

Kehonhuolto

Kehonhuoltoa Fuengirolassa näyttää tarjoavan ainakin MediVital Clinic S.L. (ks. Facebook).

Jumpat ja tanssitunnit

Sofia-opisto järjestää paljon suomenkielisiä jumppia. Keväällä 2015 kävin joitakin kertoja Sofia-opistolla myös Dance Mix -tunneilla. Tanssituntien tarjoama riippuu luonnollisesti paikalla olevista opettajista. Jumppia tarjotaan luonnollisesti espanjaksi myös useimmilla kuntosaleilla.

Kahvakuulaa Fuengirolan rannalla

Kahvakuulaa rannalla järjestävät ainakin Kaisa Saarentola sekä Harmonia Fuengirola (ks. Facebook-ryhmä Harmonia Fuengirola, Salon Salud y Belleza).

Vaellus

Vaellusmahdollisuudet Aurinkorannikolla ovat hyvin monipuoliset, kuten jo aiemmista kirjoituksistanikin ilmenee. Jos kaipaat lisää vaellusvinkkejä, inspiroidu esimerkiksi kirjoituksistani (löytyvät tägin "vaellus Aurinkorannikolla" takaa), liity Aurinkorannikon patikoitsijat -Facebook-ryhmään, osta Pentti Korpelan kirja Espanjan Aurinkorannikon vaellusreitit (osin vanhentunut), mene Mijasin tai Benalmádenan vaellusreiteille tai lähde täällä asuneiden patikoijien matkaan.

Kuntosali

Kävin Gimnasio Coliseossa Nuriasol-hotellin kyljessä Fuengirolan Los Bolichesissa. Tämä kuntosali oli minulle sopiva vaihtoehto, sillä minun ei tarvinnut sitoutua kuukausimaksuihin vaan ostin 10 kerran kortteja hintaan 30€/10 kertaa (eli 3€/kerta!). Yksi kerta Coliseolla tarkoittaa oikeastaan yhtä päivää, eli olisin päivän aikana voinut esimerkiksi käydä sekä jumpassa että kuntosalilla. Kokeilin Coliseolla saliharjoittelun lisäksi rääkki-sisäpyöräilyä ;) (tämän salin sisäpyöräilytunnit ovat vaativia) sekä steppiä. Coliseon kuntosaliohjaajat tarjoavat myös personal trainer -palveluita, joissa tavoitteet ovat kuulemma korkealla sitoutumisen ja mahdollisen painonpudotuksen suhteen.

Gimnasio Coliseo Los Bolichesissa


Toinen suomalaisten suosima kuntosali on rantakadulla sijaitseva, kuukausihinnoiltaan edullinen Sol Beach. Sol Beachilla on myös suomalainen sauna. Myös Los Pacosissa on pienempi kuntosali sekä jumppia tarjoava Coco Fitness.

Crossfit 

Mikäli kaipaat haasteita crossfistä, niin sitä tarjoaa suomeksi ainakin Mijasin puolella toimiva Crossfit La Muralla (ks. Facebook).

Krav Maga

Krav Magaa voit myös harjoittaa suomalaisen vetämänä mm. Benalmádenassa, ks. http://www.kravmaga.es/fi/ohjaajat/ 

Lasten liikuntaharrastukset


Uinti

No, tämä nyt on aika päivänselvä juttu, että Aurinkorannikolla tulee mitä todennäköisimmin harrastettua uimista. Moni lapsi on täällä oppinut uimaan mikäli ei aiemmin ole oppinut. Toki uimista voi vakavamielisemminkin harrastaa pidemmillä altailla varustetuissa ulkouimaloissa.

Koulun liikuntakerhot

Koulu järjestää liikuntakerhoja osana kerhotoimintaansa.

Ratsastus

Ratsastus ei toki ole vain lasten harrastuslaji, mutta listasin sen tänne. :)
Aurinkorannikolla toimii useampi hevostalli, jossa saa suomenkielistä ratsastuksenopetusta ja/tai maastovaelluksia. Mm. Caballos de Santiago (FB-sivu) ja Cavalga Spain mainostavat palveluitaan Facebookissa. Tiedossani on myös muutama muu - koululaisista useampi käy tallilla joka on Miramarin "takana", sekä lähellä Los Pacosia oleva hevostalli, josta saa myös talutusratsastusta. Etsi avainsanalla #ratsastus Facebook-ryhmästä Costalla mitä tahansa ja koska tahansa.

Jalkapallo

Ainakin Santa Fe:n kentällä on toiminut vuonna 2014-2015 lasten jalkapalloryhmiä, joissa on useita suomalaisia (ei kuitenkaan pelkästään suomalaisia).
Aurinkorannikolle on perustettu myös FB-ryhmä: Jalkapalloa Aurinkorannikolla.

Rullakiekko

Pääosin Aurinkorannikon suomalaisen koulun opiskelijoista koostunut v.1999-2000 syntyneiden poikien joukkue voitti toukokuussa Andalusian mestaruuden. Kyseessä on Fuengirola Lions junior -joukkue, jonka löydät Facebookista ryhmänä LIONS Inline Hockey Fuengirola.

Tanssi

Joitakin lastemme luokkatovereita käytanssitunneilla Los Pacosissa. Kaikesta päätellen kyseessä olisi tanssikoulu Academia Chassé (tunnit espanjaksi). Tarkista halutessasi koululaisten vanhemmilta.

perjantai 22. toukokuuta 2015

10+1 vinkkiä lomatekemiseen Aurinkorannikolla

Suunnitteletko lomaa Aurinkorannikolla ja haluaisit etukäteen hieman miettiä, mitä haluaisit lomasi aikana tehdä? Keräsin 10+1 vinkkiäni lomatekemiseen Aurinkorannikolla kuluneen vuoden kokemusteni perusteella. Näihin 10+1 kohtaan eivät toki mahdu kaikki mahdolliset lomavinkit, mutta monta hyväksi havaittua. Jos sinulla on mielessä jotain tekemistä, kuulemista ja näkemistä, mitä ehdottomasti haluaisit lisätä listan jatkoksi, kerro siitä minulle! Huomaathan, että oikealla puolella listattujen tägien perusteella pääset tutustumaan käymiini paikkoihin myös teemoittain. Jos teemalla on useampia sivuja sisältöä, pääset navigoimaan seuraavalle sivulle sivun alalaidalta.

Tekemistä Aurinkorannikolla, here we go!

1. Ota iisisti.


Kävele rauhakseltaan ympäri kaupunkia sekä rantakadulla eli Paseo Maritimolla. Istahda oleilemaan tai vaikkapa jäätelölle ja kahville matkan varrella. Espanjassa ei saa olla kiire.

Paseo Maritimo Fuengirola
Paseo Maritimolla eli rantakadulla riittää tilaa kävelijöille


2. Lepää rannalla. 


Lepää 7 kilometrin pituisella Fuengirolan rannalla ja kuuntele Välimeren aaltoja. Jos et jaksa pelkästään makoilla, käy suppailemassa (Stand Up Padeling, SUP) tai pidä grillijuhlat Sohailin linnan edustalla grilliveneillä.

Suppauslautoja voit vuokrata esimerkiksi Dreisog-nimisestä surffiliikkeestä Paseo Maritimo 45:stä. Grillausveneen puolestaan saa käyttöön varaamalla sen etukäteen poliisiasemalla (tai tarkemmin ottaen grillausveneen vuokra n.5€/puoli venettä maksetaan ensin kaupungintalolla sinisellä maksuautomaatilla ja paikka varataan sen jälkeen poliisiasemalla). Varauslomakkeen täyttämiseen tarvitset kahden henkilön allekirjoitukset sekä passin tai nie-todistuksen kopiot. Grillausveneen voi varata aikaisintaan viikon etukäteen. Lisätiedot: ks. Facebook-ryhmä "Costalla mitä tahansa ja koska tahansa" ja hae avainsanaa: #grilliveneet

Grilliveneet Sohailin linnan edustalla olivat kovassa käytössä elokuussa 2014. Rannalle oli pystytetty myös telttakatoksia, joiden suojissa oli pitkiä piknikpöytiä koko suvulle. Nämä ovat espanjalaisten sukujen yhteisiä lomailtoja! Grilliveneitä voi toki vuokrata ympäri vuoden.

3. Käy Mijas Pueblossa. 


Mijas Pueblossa näet pittoreskin andalusialaisen valkean kylän 400m korkeudessa, löydät Aurinkorannikon parhaimmat matkamuistot, näet alas Fuengirolaan sekä syöt hyvin esimerkiksi panoraamaravintola La Alcazaba Mijasissa. Jos sinulla ei ole käytössäsi autoa, pääset Mijas Puebloon myös bussilla Fuengirolan linja-autoasemalta.

Fuengirola
Näkymät Mijas Pueblosta Fuengirolaan

4. Jos lämpötila ei ole pitkällä hellelukemissa, käy vaelluksella. 


Esimerkiksi Mijasin reitti ja Benálmadenan reitit ovat oivallisia tapoja tutustua andalusialaiseen luontoon. Istánissa on myös kuvankauniita maisemia!

Jos jalkasi eivät kestä varsinaista vaeltamista tai ilma on liian lämmin vaeltamiseen, nouse Calamorro-vuorelle köysiratas-hissillä nähdäksesi koko Aurinkorannikon. Kauniille sunnuntaikävelylle pääset ajamalla autolla Arenalesin avolouhoksen edustalle ja kävelemällä siitä Guadalhorcen panoraamamaisemiin.

Calamorro vuori
Näkymät Calamorro-vuorelta Benalmádenaan ja Fuengirolaan
 

5. Tutustu paikalliseen historiaan espanjalaisessa linnassa.


Málagassa ovat Gibralfaro sekä Alcazaba, joiden kautta pääset tutustumaan Aurinkorannikon historiaan sekä näet Málagan kaupungin ja sataman ylempää. Benalmádenassa sijaitsee salaperäinen ja hauska pieni Castillo de Colomares, jossa piipahdat helposti myös lasten kanssa. Syvemmällä sisämaassa on esimerkiksi Antequeran Alcazaba. Jos haluat nähdä jotain suurta ja satumaista, suuntaa yhteen Espanjan suosituimmista nähtävyyksistä - Granadan Alhambraan.

Castillo de Colomares
Castillo de Colomares

6. Tee päiväretki sisämaahan. 


Sisämaasta löydät aitoa Espanjaa! Käy esimerkiksi kalliokiipeilijöiden suosimassa El Chorrossa sekä kuvankauniilla Guadalhorcen tekojärvillä ja/tai El Torcalin luonnonpuistossa. Jos teet lomasuunnitelmiasi hyvissä ajoin etukäteen, varaa patikointiaika supersuositulle ja -jännittävälle Caminito del Reyn reitille! Jos eväät jäivät kotiin, Guadalhorcen tekojärvien tuntumassa sijaitseva ravintola El Mirador vaikuttaa oikein romanttiselle paikalle lounastaa tai illallistaa.

El Chorron alueen lisäksi Ronda on mainitsemisen arvoinen kohde sisämaassa. Rondassa voit paitsi kuljeskella valkoisessa kylässä ja katsoa huimia näkymiä historian lehdillekin päässeelle 120 metrin syvälle rotkolle, niin myös käydä esimerkiksi Pentti Korpelan vaelluskirjan opastuksella vaelluksella.

Guadalhorce embalses
Guadalhorcen tekojärvet (Ardales)

7. Käy piknikillä tai vain kävelyllä jossain Aurinkorannikon julkisista puistoista. 


Torremolinosissa sijaitsee viehättävä Parque la Bateria, jossa voit mm. soutaa vuokraveneillä, käydä näköalatornissa, tutkia espanjan sisällissodan ajalta peräisiä olevia tykkejä sekä antaa lasten leikkiä leikkipuistossa.

Benálmadenan rauhaisassa lintupuistossa pääset seuraamaan vapaana liikkuvia kanoja, lammikossa uivia kilpikonnia sekä näkemään muita eläimiä. Puistossa on monipuolisesti kasvillisuutta, esimerkiksi kymmenien kaktuslajien kaktuspuisto.

Fuengirolassa on tekemistä esimerkiksi Fuengirolan jokipuistossa ja pienemmille esimerkiksi merirosvopuistossa (osoite: Calle Alberto Morgensten, Fuengirola).

vapaita kanoja Espanjassa
Benalmádenan lintupuiston kanoja <3

7. Shoppaile Feria-alueella tai Miramar-kauppakeskuksessa.


Fuengirolan Feria-alueella (osoite: Calle Recinto Ferial, Fuengirola) järjestetään tiistaisin tori, jossa myydään sekä uusia tuotteita että kasviksia ja hedelmiä. Tiistaisin löydät torilta laukut, korut, biitsimekot, keramiikkaa, hedelmiä sekä paljon muuta. Itse ostin torilta vasta pitsiliinoja :), käsilaukun, huiveja (á 1€) ja tytöilleni mekot. Lauantaisin voit tehdä kirpparilöytöjä. Huomaa, että esimerkiksi kirpputorin koko ja laatu vaihtelee mm. vuodenajan mukaan. Muista pitää rahasi tallessa torilla ja kirpputorilla!

Miramar on Fuengirolan oma kauppakeskus. Sieltä löydät überedullisen Primarkin (yläkerrassa), espanjalaiset ketjut (Mango, Zara, Stradivarius, Blanco), H&M:n, merkkiliikkeitä, kosmetiikkaliikkeitä, kivoja kenkäkauppoja, sisustusliikkeitä sekä paljon muuta. Kauppakeskuksen yläkerrassa on leffateatteri ja katolla voit ajella karting-radalla.

Fuengirolan markkinoilta

8. Käy syömässä wok-buffetissa.


Kaikki vieraamme sekä moni muu suomalainen on rakastunut Fuengirolan wok-buffeteihin. Eikä suotta, sillä näissä buffeteissa voit syödä paitsi aasialaista perusmättöä niin paljon kuin jaksat niin myös valita mieleistäsi wokattavaa sekä grillattavaa ja viedä ne kokeille valmistettavaksi. Wok-buffetteja on ainakin kaksi: Wok Directo ja Mr. Wok. Molemmat sijaitsevat lähellä Miramar-kauppakeskusta.

Jos kaipaat muita ravintolavinkkejä niin tässä kolme: 1) La Alcazaba, Mijas (upeat näkymät), 2) Steakhouse Angus Benalmádenan satamassa (loistava pihvi, näkymä satamaan), 3) Don Jesus (3 ruokalajin menu á 15,90 sisältää puoli pulloa viiniä). Vinkkinä myös, että joskus mitättömältäkin näyttävässä ravintolassa voi olla erinomaista ruokaa, joten ravintoloihin pätee myös sääntö että mitä enemmän paikallisia, sitä parempi paikka. Huomaa, että espanjalaiset syövät ruokalajit yleensä omilla lautasillaan. Eli jos haluat salaattia, tilaa sellainen alkupalaksi.

La Alcazaba Mijas
La Alcazaba -ravintola Mijasissa. Aivan loistavat näkymät! Lämpimällä ilmalla ikkunoita pidetään myös auki, mikä vain parantaa näkymiä.


9. Käy Iskelmä-baarissa keikalla.


Mikä onkaan parempaa lomatekemistä kuin livekeikalla käyminen? Fuengirolassa toimii Iskelmä-baari, jossa käy syksyn, talven ja kevään aikana monia nimekkäitä artisteja keikalla. Myös Nuriasol-hotellin ravintola (ks. Facebook) järjestää paljon tapahtumia. Mikäli et fanita ketään pop-artisteja niin ei hätää, vuoden aikana Aurinkorannikolla voi kuunnella monenlaista musiikkia klassisesta räppiin. Selvitä ajankohtaiset artistit esimerkiksi Kaupunkilehti Fuengirolasta ja Suomalainen Espanjassa -lehdestä.

10. Käy kampaajalla tai kauneushoitolassa. 


Kampaajalla ja kauneushoitoloissa käyminen on Aurinkorannikolla huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Edullisimpia ovat usein espanjalaiset, mutta jos haluat tulla ymmärretyksi niin Fuengirolassa on myös paljon suomenkielisiä kampaamoja ja kauneushoitoloita, esimerkiksi Harmonia, Studio Primero ja Hannan salonki.

Eikö näistä mikään riitä? Bonus, #11.


Ei hätää. Selvitä, mitä ohjelmaa Fuengirolaan on tulossa lähiaikoina. Kaupunkilehti Fuengirolassa ja Suomalainen Espanjassa -lehdessä mainostetaan paljon ajankohtaisia tapahtumia. Jos haluat jotain normaalista poikkeavaa, tsekkaa mitä Andalucian elämysretket järjestää (Liity Facebookissa ryhmään Andalucian Elämysretket) tai pyydä Roy Roosia järjestämään seurueellesi ohjelmaa. Jos Roy on varattu, suuntaa Centro Finlandiaan kysymään päiväretkistä Sevillaan, Granadaan, Rondaan ym.  Ohjelma ei nimittäin Aurinkorannikolta lopu ikinä!

Hyvää Aurinkorannikon lomaa kaikille lomalaisille!

lauantai 16. toukokuuta 2015

Fuengirolan sää vs. Helsingin sää

No niin, nyt päästään tärkeisiin aiheisiin! ;) Terveisiä Fuengirolasta, jossa on nyt kirkas auringonpaiste ja +25c lämmintä!

Aurinkorannikon sää on yksi merkittävimmistä syistä, miksi tuhannet suomalaiset muuttavat tänne etelään aina syksyisin. Eikä suotta, laskelmieni mukaan täällä säästyykin keskimäärin 130 sadepäivältä vuodessa ja pääsee nauttimaan keskimäärin vähintään +13c lämpimämmistä ilmoista läpi vuoden. Pohjoisimpaan Suomeen verrattuna Fuengirolan vuotuinen keskilämpötila on jopa +20c lämpimämpi.

Auringonnousu Fuengirolassa
Auringonnousu Fuengirolassa

Meidänkin perheellä aurinko ja suomenkielinen koulu olivat Fuengirolaan muuton valintakriteereinä. Kun vuoden mittaan olen seurannut kavereideni Facebook-tilapäivityksiä Suomen säästä, olen mielessäni hytissyt ja miettinyt kauhuissani, että miten ihmeessä tulemme noin kylmässä ja pimeässä selviämään yhtään talvea! :O Aurinkoon ei ole yhden vuoden aikana kyllästynyt! No, Suomessa on minun työt, miehen yritys sekä kotimme rauhaisassa paikassa, ja olemme ajatelleet kasvattaa lapsemme ainakin pääosin Suomessa. Takaisin lähtö odottaa kuukauden päässä.

Fuengirolan vs. Helsingin säät


Tein vanhalla Excel-versiolla sääkaaviot. Puhukoon fakta puolestaan! Huomaatko, että Helsingin päivälämpötila kohtaa muutamana kuukautena Fuengirolan yölämpötilan, ja muuten käyrät pysyvät visusti kaukana toisistaan?

Fuengirolan sää vs Helsingin sää  
Lähteet: http://www.tjareborg.fi ja Wikipedia

Pahoitteluni, että excelin kanssa meni koon säätämisessä sukset ristiin ja kuva ylittää blogin reunukset työpöytänäkymässä.

Kuukausittaiset säät Fuengirolassa ja Helsingissä


Alla Wikipediasta lainatut kuukausittaiset päivä- ja yölämpötilat Helsingistä ja Fuengirolasta aukaistuna taulukkoon.
Fuengirolan ja Helsingin lämpötilat taulukkona


Mikä fiilis säistä eri kuukausina?


Kuulin, että kulunut talvi olisi ollut Aurinkorannikolla kylmin 25 vuoteen. Täytyykin myöntää, että esimerkiksi tuuli on kiusannut vuoden alkupuolella melko paljon, niin että jokunen vaellusreissu on tuulen vuoksi jäänyt tekemättä. Lämpötilat ovat tarjonneet turisteille toisistaan poikkeavia kokemuksia, sillä välillä on ollut lämpimämpää ja välillä viileämpää, vaikkapa perättäisillä viikoilla - tai jopa perättäisinä päivinä. Sattuipa yksille viikonloppuvieraillemme maaliskuussa, että satoi kaatamalla suurimman osan ajasta kun he olivat täällä! Jos täällä kuitenkin asuu niin ei huolta, aurinko lämmittää ja ruskettaa kyllä jokaisen kuukauden aikana. Niin, eikä niitä kuravaatteita olla tarvittu, kumppareitakin aika vähän. Touko-syyskuun aikana täällä on takuuvarmaa hellettä paljon.

Jotta voisin antaa tarkempaa kuvaa ilmoista, yritän nyt muistella hieman jokaista kuukautta erikseen.

Elokuu oli paahteinen kuukausi, lämpötila nousi jopa +37 asteeseen. Vettä ei satanut 1,5 kuukauteen. Elokuu on espanjalaisten loma-aikaa ja Fuengirola on aina täysi sekä asuntojen hinnat kalleimmat. Jos mahdollista, kannattaa siis ajoittaa lomia muille kuukausille. Jos se ei ole mahdollista niin tänne vain, ainakin täällä on hilpeä meininki ja kaupunki täynnä sykettä. Vanhuksetkin lähtevät iltariennoilleen kymmenen aikaan illalla. :D

Syyskuu oli myös hyvin lämmin ja aurinkoinen. Turistiruuhka oli ohi ja rannalla lämmintä.

Lokakuu oli itse asiassa aika mainio kuukausi! Lämpöä ja valoa riitti, mutta ulkona pystyi tehdä jo muutakin kuin maata biitsillä. Myös esimerkiksi Sofia-opiston toiminta käynnistyi ja pääsi näkemään "paikallisia suomalaisia".

Marras-joulukuussa oli välillä alikulkuteitä tukkivia kaatosateita, välillä oikein hyviäkin kelejä! Aurinkoisella tai puolipilvisellä säällä oli oikein hyvä sää vaeltaa. Lapsemme kävivät marraskuun alussa vielä meressä uimassa, jonka jälkeen siirryimme odottelemaan lämpimämpiä kelejä. Joulupäivänä otin bikinit päällä aurinkoa suojaisalla paikalla sijaitsevalla patiollamme (muualla olisi ehkä ollut kylmä). Tapanina kävimme minivaelluksella kauniissa +15c säässä.

Tammi-helmikuussa taisi täällä olla kovimmat tuulet. Lämpötilat vaihtelivat, toisilla oli hyvät lomakelit, toiset joutuivat palelemaan takit päällä. El Torcalin luonnonpuistossa kilometrin korkeudessa bongasimme lunta helmikuussa. Marmorilattioilla oli tarvetta villasukille. Ulkona saattoi silti päivällä olla lämpimämpää kuin sisällä.

Maaliskuusta muistan rankkasateet. Mutta lämpimiinkin ilmoihin päästiin! Sateetkin toki vaihtelevat vuosittain - kuukausien keskiarvoja voit kurkata esimerkiksi holiday-weather.com:sta.

Huhtikuu oli ihanaa aikaa! Viimein alkoi lämmetä oikeasti ja loppua kohti oltiin aina +20c paremmalla puolella päivisin. Toki vieraamme olisivat toivoneet biitsikelejä, eikä ihan sellaisia ollut vielä puolessa välissä kuuta ainakaan joka päivä. Huhtikuu oli vaelluskuu, aivan ihanaa kukkaloistoa vuorten rinteillä!



Toukokuussa lämpeni tosissaan. +30c meni rikki kuluneella viikolla. Itsekin lämminverisenä heitin talviturkin vappuna (tosin Portugalin puolella). Toukokuussa pitää olla jo varovainen, ettei saa auringonpistosta; oma poikamme taisi sellaisen saadakin perjantaisen koulupäivän päätteeksi, kera kuumeen ja oksennuksen.

Kesä-heinäkuusta ei meillä ole kokemusta, mutta kaikesta päätellen täällä on silloin biitsikelejä ja uima-altaissa tarkenee hyvin uida. Jos vuokraat asunnon täältä, ota sellainen jossa on ilmalämpöpumppu mieluiten joka huoneessa.

Milloin on paras aika matkustaa Fuengirolaan?


Jos etsit biitsilomaa, tule touko-syyskuussa. Jos haluat käydä sekä biitsillä että esimerkiksi vaelluksella, tule huhtikuussa tai lokakuussa. Jos pääset vain marras-maaliskuussa niin ota rennompi asenne; hyvällä tuurilla pääset rannalle ottamaan aurinkoa ja tekemään kaikenlaista mukavaa, huonolla tuurilla sataa tai tuulee.
Kaikkina vuodenaikoina pääset täältä ruskettuneena kotiin, jos vietät täällä vähän pidemmän aikaa, esimerkiksi kuukauden. Oikein mainio kohde talven muuttolinnuille!

Tällaisia mietteitä minulla on Aurinkorannikon säistä. Haluaisitko kommentoida, millaisia kokemuksia sinulla on täältä?

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Vaellus Calamorro-vuorelle

Viikko sitten inspiroiduin Benalmádenan vaellusreiteistä vaellusreitti 3:n merkeissä. Ihana reitti, sopivasti luontoa ja keväistä linnunlaulua, sopivasti nousua 400m korkeuserolla ja 2,5h ajalla taukoineen. Suosittelen lämpimästi!

Tällä viikolla päätimme kokeilla Reitti 1:stä Calamorro-vuorelle eli vuorelle, johon Benalmádenan köysirata vie. Kannatti! Reitille tuli pituutta reilu 9km, aikaa kului noin 3h ja korkeuseroa kertyi ehkä 600m per suunta. Vajaan 800m korkealta huipulta näkyi moneen suuntaan, koko rannikolle Málagasta Fuengirolaan sekä toiselle puolelle Guadalhorcen laakson suuntaan.

Calamorron huipulta koti-Fugen suuntaan. ;)
Fuengirola on kuvassa kauimpana olevaa aluetta.

Ruta 1:n alku

Reitin aluksi päättelimme osoitteen, joka Google Mapsissa löytyy koordinaateilla 36.612114, -4.541757  (eli vähän ennen Calle Agave -nimistä tietä, oikealla puolella tietä moottoritieltä tultaessa). Alla kyltit, jotka ovat risteyksessä. Vaelluskylttiä on vähän "käsitelty" niin tässä kohtaa kuin muuallakin.


Ruta 1:n aluksi päättelemämme kohta, autoilta suljettu tie.

Reitti 1

Reitti 1 kulki aluksi betonoitua tietä pitkin. Ehkä noin kilometrin (?) päässä olisi polku risteytynyt luonnon puolelle vasemmalla puolella tietä. Jäljellä kohdassa oli tolppa ilman reittiviittaa sekä tietysti polku, mutta opasteen puutteen vuoksi emme osanneet lähteä luonnon puolelle tätä kautta. Kuljimme huipulle saakka tietä, joka on autojen ja pyörien kuljettava (joskin autoilta suljettu), vuoroin betonoitu tie ja vuoroin hiekkatie. Alaspäin tullessa löysimme Ruta 1:n kyltin ja osasimme palata "virallista" ykkösreittiä. Mutta tiekin oli vallan mainio vaihtoehto reitiksi ylös, sillä siinä oli helppo askeltaa ja nousu oli kohtuullista koko matkan. Ei mitään pohkeet hapoille -meininkiä. Eksymisen vaaraakaan ei ollut, sen kun vain seuraili tietä ylöspäin.

Helppokulkuisuuden vuoksi voisinkin suositella tätä tietä kenelle vain joka on valmis nousemaan Calamorrolle jalan. Kun löydät aloituspisteeseen niin todennäköisesti löydät ylös ja perille ainakin tietä pitkin. Jos olisi mahdollista aloittaa vaellus yhdestä paikasta ja lopettaa toiseen niin reitti 1 olisi myös hyvä aloitus- tai päätepiste. Esimerkiksi Reitti 3 - Calamorro - Reitti 1 olisi aika kiva reitti! Reitti 3 on luonnonkaunis polku ylös ja reitti 1 luonnoltaan paljaampi, mutta huipun vuoksi palkitseva reitti. Reitti 1:stä erkani reitti myös Mijasiin, ja siinäpä vasta olisikin ihana koko päivän vaellus! 

Ruta 1:n alastuloa. Reitti oli selkeä, joskin hiekka aika pehmeää ja siksi kengät piti lopuksi tyhjentää.

Benalmadena ruta 1
Tässä Ruta 1:n reittiä ylhäältä alas tultaessa, pian sen jälkeen kun reitti erkanee tiestä.

Reitti 1:n loppupäästä ylöspäin mentäessä. Edessäpäin kiemurtelee tie, josta reitti 1 erkani hieman aiemmin.
Näkymä Málagaan avautuu edessäpäin vuorten takaa
Torremolinosiin näkyy myös reitiltä

Calamorro-vuoren huipulla - Aurinkoranniko 360


Emme ole aiemmin käyneet Calamorron huipulla kaapelihisseillä, joten oli kiva kun pääsimme siellä käymään! Huipulla oli turistimeininkiä, hola, buenas dias oli huipulla vähemmällä käytöllä. Nyt silti ymmärsin, miksi juuri sinne on rakennettu köysirata: vajaan 800m korkeudelta huipulta näkyy Aurinkorannikkoa ja Guadalhorcen laaksoa 360 asteessa! Ainoastaan Málagan keskustan alue jää edessä olevan vuoren taakse. Huipulla on myös näköalareittejä, joita kävellen pääsee katselemaan Aurinkorannikkoa eri kulmista. Jos haluat päästä kaapelihissillä ylös, lue lisää kaapelihisseistä täältä.

Köysiradan päätepysäkin alue
Guadalhorcen näkymiä, tässä ilmeisesti toiminnassa oleva kalkkikivilouhos

Mastovuori Calamorron huipulta päin
Näkymät Calamorron huipulta mastovuorelle päin

Edessä oleva polku vie Calamorron eteläiselle näköalapaikalle

Näkymät Benalmádenaan ja Fuengirolaan

Calamorron maisemareittiä kuvan edustalla. Takana Benálmadenaa.

Benalmádenaa

Aurinkorannikolla lämpenee; varustauduthan hyvin jos vaellukselle mielit!

Aurinkorannikon lämpötilat kohoavat nykyään yli +25c:n päivisin. Ilmeisesti alueen metsänhoitaja - tai joku vastaava - tuli vastaan autolla alas tultaessa ja tarkisteli meiltä, onko kaikki ok vaelluksellamme, kun on niin kuuma. Meillä oli ihan ok olo kun varustaudumme aina ruuan ja juoman puolesta hyvin. Tosin jälkeenpäin huomasi olleensa paahteessa ja kaipasi nestettä ja suolaista syötävää. Mutta jos et ole tottunut vaellukseen niin muista tankkaus ja juominen vaelluksen aikana! Mieluummin liikaa juotavaa kuin liian vähän. Mieluummin kannattaa myös lähteä aamuvarhain liikkeelle kuin iltapäiväpaahteen aikana.

Meillä vaelluskausi alkaa kaartaa kohti loppua lämpötilojen ja vähenevän Espanjan-ajan vuoksi. Ehkä käymme kerran vielä vaelluksella, näin toivon. Benalmádena-Mijas olisi huippu reitti viimeiseksi Aurinkorannikon patikointireitiksi. Tulisipa siihen mahdollisuus. Mutta siltä varalta ettemme ehtisi kertaakaan enää vaeltaa täällä, tai kertoa vaelluksistamme blogissani niin sanon tämän nyt: Aurinkorannikko ei ole mitään ilman patikointia! Vaellus on parasta, myös täällä! <3