torstai 28. toukokuuta 2015

Liikunnan harrastaminen Fuengirolassa

Aurinkorannikko on paljon muutakin kuin hiekkarantaa ja ravintoloita. Täällä voit myös harrastaa mitä moninaisimpia liikuntamuotoja liitovarjoilusta rantajoogaan.




Listaan tähän joitakin mieleeni tulevia liikuntaharrastusten vaihtoehtoja. Ajatukseni on vain hieman avata, mitä harrastusmahdollisuuksia Fuengirola ja Aurinkorannikko tarjoavat, sillä ainakin itse olisin toivonut vuosi sitten löytäväni vastaavaa haravoidessani Fuengirolaa Googlella. Kerron vähän pidemmin niistä, joista itselläni on varsinaista kokemusta. Lista ei ole täydellinen, mutta tiedättekö mitä? Aurinkorannikon yrittäjät voisivat saada ilmaiseksi lisää asiakkaita jos heillä olisi Googlessa ja muissa hakukoneissa näkyvät nettisivut, eikä esimerkiksi vain Facebook-sivuja, joita löytyy ainoastaan yrityksen nimellä haettuna tai tavalla tai toisella mainostettuna! Jo tämän blogin kautta saattaa jokin liikuntaharrastuksia tarjoava yritys saada lisää asiakkaita. Ihan vain siksi, että tämä sivu tulee näkymään jollain aikavälillä Googlen hakutuloksissa vaikkapa tiettyä listaamaani lajia etsittäessä. En aio kuitenkaan ryhtyä liikuntaharrastusten viralliseksi listaajaksi, sillä parhaimmat mahdollisuudet näkyä hakukoneissa on jokaisella yrityksellä omalla toimialallaan sekä omalla verkkosivustollaan.

Aikuisten liikuntaharrastusten vaihtoehtoja


Pilates

Kävin Sari Dewaldin vetämässä Pilateksessa Fuengirolan Sofia-opistolla koko syys- ja kevätkauden 2014-2015. En voi muuta kuin kehua! Fysioterapeuttina Sari selitti aina, miksi liikkeitä täytyy tehdä juuri opetetulla tavalla. Opin pilateksessa paitsi pilates-hengitystä, myös esimerkiksi monia lihaskunto- ja venyttelyliikkeitä, joita voin harjoittaa myös muissa ympäristöissä kuin pilates-tunneilla. Olenkin tehnyt joitain liikkeitä myös muualla, esimerkiksi ennen vaellusta (mm. lonkkien avaus) sekä kuntosalilla (mm. selkänuoli). Pilateksen kautta konkretisoitui myös se, että itseään ei kannata liian rajulla ja yksipuolisella liikunnalla ajaa jumiin, vaan liikkuvuusharjoitusten kuuluisi olla merkittävä osa liikkumista. Jos olin esimerkiksi käynyt juoksulenkillä pilatesta edeltävänä päivänä, olivat pohkeeni aina jumissa takalinjan venytyksissä (alaspäin katsova koira -joogaliikkeen "sukulaisliike"). Jos lihaksia ei välillä venyttele ja avaa kunnolla, ei ole ihme jos vaikkapa jokunen saliharjoittelija lopulta päätyy harjoittelusta syntyneiden vaivojen myötä osteopaatille, lääkäriin sun muualle hoitamaan itseään. Voimaharjoittelu ilman liikkuvuutta ei ylläpidä hyvää fyysistä terveyttä pitkällä aikavälillä. (Ugh, olen sanonut :D .)

Jooga

Rantajoogaa sekä muuta joogaa opettaa ainakin Studio MindBody. Junakadulle näyttää pian avautuvan myös Studio MindBodyn uusi joogastudio.

Kehonhuolto

Kehonhuoltoa Fuengirolassa näyttää tarjoavan ainakin MediVital Clinic S.L. (ks. Facebook).

Jumpat ja tanssitunnit

Sofia-opisto järjestää paljon suomenkielisiä jumppia. Keväällä 2015 kävin joitakin kertoja Sofia-opistolla myös Dance Mix -tunneilla. Tanssituntien tarjoama riippuu luonnollisesti paikalla olevista opettajista. Jumppia tarjotaan luonnollisesti espanjaksi myös useimmilla kuntosaleilla.

Kahvakuulaa Fuengirolan rannalla

Kahvakuulaa rannalla järjestävät ainakin Kaisa Saarentola sekä Harmonia Fuengirola (ks. Facebook-ryhmä Harmonia Fuengirola, Salon Salud y Belleza).

Vaellus

Vaellusmahdollisuudet Aurinkorannikolla ovat hyvin monipuoliset, kuten jo aiemmista kirjoituksistanikin ilmenee. Jos kaipaat lisää vaellusvinkkejä, inspiroidu esimerkiksi kirjoituksistani (löytyvät tägin "vaellus Aurinkorannikolla" takaa), liity Aurinkorannikon patikoitsijat -Facebook-ryhmään, osta Pentti Korpelan kirja Espanjan Aurinkorannikon vaellusreitit (osin vanhentunut), mene Mijasin tai Benalmádenan vaellusreiteille tai lähde täällä asuneiden patikoijien matkaan.

Kuntosali

Kävin Gimnasio Coliseossa Nuriasol-hotellin kyljessä Fuengirolan Los Bolichesissa. Tämä kuntosali oli minulle sopiva vaihtoehto, sillä minun ei tarvinnut sitoutua kuukausimaksuihin vaan ostin 10 kerran kortteja hintaan 30€/10 kertaa (eli 3€/kerta!). Yksi kerta Coliseolla tarkoittaa oikeastaan yhtä päivää, eli olisin päivän aikana voinut esimerkiksi käydä sekä jumpassa että kuntosalilla. Kokeilin Coliseolla saliharjoittelun lisäksi rääkki-sisäpyöräilyä ;) (tämän salin sisäpyöräilytunnit ovat vaativia) sekä steppiä. Coliseon kuntosaliohjaajat tarjoavat myös personal trainer -palveluita, joissa tavoitteet ovat kuulemma korkealla sitoutumisen ja mahdollisen painonpudotuksen suhteen.

Gimnasio Coliseo Los Bolichesissa


Toinen suomalaisten suosima kuntosali on rantakadulla sijaitseva, kuukausihinnoiltaan edullinen Sol Beach. Sol Beachilla on myös suomalainen sauna. Myös Los Pacosissa on pienempi kuntosali sekä jumppia tarjoava Coco Fitness.

Crossfit 

Mikäli kaipaat haasteita crossfistä, niin sitä tarjoaa suomeksi ainakin Mijasin puolella toimiva Crossfit La Muralla (ks. Facebook).

Krav Maga

Krav Magaa voit myös harjoittaa suomalaisen vetämänä mm. Benalmádenassa, ks. http://www.kravmaga.es/fi/ohjaajat/ 

Lasten liikuntaharrastukset


Uinti

No, tämä nyt on aika päivänselvä juttu, että Aurinkorannikolla tulee mitä todennäköisimmin harrastettua uimista. Moni lapsi on täällä oppinut uimaan mikäli ei aiemmin ole oppinut. Toki uimista voi vakavamielisemminkin harrastaa pidemmillä altailla varustetuissa ulkouimaloissa.

Koulun liikuntakerhot

Koulu järjestää liikuntakerhoja osana kerhotoimintaansa.

Ratsastus

Ratsastus ei toki ole vain lasten harrastuslaji, mutta listasin sen tänne. :)
Aurinkorannikolla toimii useampi hevostalli, jossa saa suomenkielistä ratsastuksenopetusta ja/tai maastovaelluksia. Mm. Caballos de Santiago (FB-sivu) ja Cavalga Spain mainostavat palveluitaan Facebookissa. Tiedossani on myös muutama muu - koululaisista useampi käy tallilla joka on Miramarin "takana", sekä lähellä Los Pacosia oleva hevostalli, josta saa myös talutusratsastusta. Etsi avainsanalla #ratsastus Facebook-ryhmästä Costalla mitä tahansa ja koska tahansa.

Jalkapallo

Ainakin Santa Fe:n kentällä on toiminut vuonna 2014-2015 lasten jalkapalloryhmiä, joissa on useita suomalaisia (ei kuitenkaan pelkästään suomalaisia).
Aurinkorannikolle on perustettu myös FB-ryhmä: Jalkapalloa Aurinkorannikolla.

Rullakiekko

Pääosin Aurinkorannikon suomalaisen koulun opiskelijoista koostunut v.1999-2000 syntyneiden poikien joukkue voitti toukokuussa Andalusian mestaruuden. Kyseessä on Fuengirola Lions junior -joukkue, jonka löydät Facebookista ryhmänä LIONS Inline Hockey Fuengirola.

Tanssi

Joitakin lastemme luokkatovereita käytanssitunneilla Los Pacosissa. Kaikesta päätellen kyseessä olisi tanssikoulu Academia Chassé (tunnit espanjaksi). Tarkista halutessasi koululaisten vanhemmilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti