Niin, miksi juuri Espanja? Miksi vielä juuri Fuengirola, jossa on erityisen paljon suomalaisia? Olen käynyt 22 maassa ja asunut kolmessa maassa Suomen lisäksi. Olen yleensä pyrkinyt menemään ulkomaille tutustuakseni uusiin kieliin, kulttuureihin ja ympäristöihin, en viedäkseni suomi-sisua, saunaa ja ruisleipää kohdemaan kulttuuriin.
Vastaus on helppo: tähän elämänvaiheeseen en kaipaa erityistä jännitystä, vaan haluan että kohteeseen on helppo muuttaa myös pienten lasten kanssa. Kahdella lapsistamme on koulutaival aluillaan - vanhin lapsistamme menee toiselle luokalle, keskimmäinen ensimmäiselle. Koulutaipaleen aloitus on herkkä vaihe, enkä haluaisi siihen ylimääräisiä haasteita, kuten koulun aloittamista vieraalla kielellä. Fuengirolassa on suomenkielinen koulu, jossa olisi turvallista taittaa kouluelämän ensi vaiheita. Elämän aikana ehtisi halutessaan vielä muuttamaan ulkomaille kun oppimistavat ovat tuttuja ja koulunkäynti on tullut tutuksi.
Nuorin lapsistamme on neljä vuotta ja jää kanssani kotiin. Ilmoitin hänet suomalaisen seurakunnan päiväkerhoon kahdesti viikossa, jotta hän saisi omia kavereita ja voisi leikkiä ja laulaa muiden lasten kanssa. Keskustelin hänen kanssaan, mitä voisimme tehdä isosiskon ja -veljen ollessa koulussa. Voisimme mennä puistoon ja kauppaan. Voisimme ostaa kaupasta kaikille vesimelonia ja jäätelöä. Sen suurempia suunnitelmia meillä ei ole kuin että voisimme viettää normaalia arkea. Itse ajattelin mennä mieheni kanssa espanjan kursseille sekä kuntosalille nuorimman tyttären ollessa päiväkerhossa. Tekemistä ja harrastamista keksisin itsellenikin aina laulutunneista lattareihin, mutta käytettävän ajan määrän näkisin sitten perillä. Ehkä ihan jokaista omaa toivettani en täytäkään, jotta arkeemme jäisi sitä paljon kaivattua tilaa.
Ulkomailla asumisesta olen oppinut, että uuteen maahan muuttaessa kulttuurishokkia lieventää kummasti se jos vastassa on yhteistä kieltä puhuva tukihenkilö, joka paitsi kertoo maan tavoista niin myös auttaa konkreettisesti alkuun esimerkiksi asumisessa, pankkitilien avaamisissa kuin muissakin maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Fuengirolassa tukihenkilöitä olisi runsaasti - niin kiinteistövälittäjiä, tulkkeja, lääkäreitä, pankkivirkailijoita, opettajia, fysioterapeutteja kuin leipureitakin. Viimeisimpänä löysin suomalaisia kirjoja myyvän liikkeen. Uskon, että saisimme arkemme rullaamaan maassa, jonka kieltä emme vielä juurikaan puhu.
Lisäksi haluan, että kohteessa paistaisi aurinko. En haluaisi viettää vuottani järjestämässä kaappiin perheelleni seuraavan vuodenajan vaatteita, shoppailemassa aina vain lisää tuliteriä kumppareita hajonneiden tilalle sekä kulkea iltaisin etsimässä mystisesti kadonnutta kurahanskaa tai villasukkaa. Perheellisenä kaiken touhun lisäksi vuodenajat ovat lyhentäneet yöuniani kuluneina kiireen vuosina, eikä minulla olisi minkäänlaisia vaikeuksia toivottaa joulupukkia tervetulleeksi muuallekin kuin hankiin korkeisiin nietoksiin (tai sohjoon, räntään ja masennukseen).
Haluaisin siis "pakettimatkan", en tee-se-itse -henkistä burmalaista maakuntamatkailua. Emme kuitenkaan muuta Fuengirolaan suomalaisten perään. Toivon, että jokaiselle meistä jäisi ainakin yksi paikallinen ystävä tai tuttava, sellainen joka opettaisi meille uusia ihania näkökulmia elämästä. Olisiko se ehkä siesta vai vallan jotain muuta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti