Oli helmikuu 2014 kun vihdoin selvisi, että työvuoteni riittävät nykyisellä lainsäädännöllä vuorotteluvapaaseen. Riemuitsin siitä rakkaalle siskolleni WhatsAppin kautta. - "No, mitä ajattelit tehdä?", sisko kysyi. Vastasin, että tekemistä keksin kyllä, käyn vaikka äitini kanssa taidenäyttelyissä jos en muuta keksisi.
Siitä keskustelusta ei kulunut kauaakaan kun suunnitelma oli mielessä: olisipa mukavaa muuttaa perheellä Espanjaan vuodeksi! Minä ja mieheni emme pidä kylmästä ja pimeästä. Olimme todistaneet, että meitä ei kaamoksessa auta LEDit, solariumit eikä edes korvissa käytettävät keinovalot. Lisäksi lepo tekisi hyvää paitsi minulle, myös miehelleni sekä koko perheelleni. Tuntui, että kuluneet kymmenen ruuhkavuotta olivat sisältäneet jo kaikki elämän värit, ja haluaisimme pysähtyä edes hetkeksi sellaisiin kirkkaampiin väreihin. Niihin, jotka jäisivät myös lastemme elämään kauniina muistoina. Perhe sekä riippukeinu kiinnostivat enemmän kuin talolainan lyhennykset, setelit ja loputtomat projektit ja strategiat. Raappanan laulun sanoin mieleeni tuli ja siihen jäi ajatus:
"Lähdetään kauas pois,
sinne mis' on lämmin
ja niin paljon elävämmin
loistaa tähdet ja kuu.
Ei se voi olla väärin
lähtee maailman ääriin,
haluan sun kanssasi poistuu!
No mä tsiigaan ulkomaan valokuvia
vertaan niitä ja mun paleltumia.
Oon mä ottanu kylmältä osumaa
tuntuu että kolhii mua kotimaa -
bungalovi heiluu, tuulen voimasta keinuu
tuolla kaukana jossakin
jätän taakse tän ostarin"...
Tästä alkoi unelmamme työstäminen todeksi. Nyt, vajaa viisi kuukautta myöhemmin, pakkaamme tavaroitamme. Meitä odottaa vuokrakoti Fuengirolassa, Espanjassa heinäkuun lopusta alkaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti