keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Patikoimassa Torremolinosissa


Hola ja terveisiä Aurinkorannikolta! Täällä on minusta nyt juuri paras aika vuodesta ilmojen ja kevään vuoksi! Lapset uskaltavat välillä uima-altaaseen, kevät on kukassaan ja lämpötilan pysyessä päivisin 20c paremmalla puolella nyt on juuri sopivan lämpöistä huipuille patikoimiseen. Ylhäällä on yleensä muutaman asteen kylmempää kuin alhaalla ja erityisesti tuulisella ilmalla on huipuilla kylmä jos alhaalla ilma on vain esim. +15c.

Tämän päivän vaellukselta Torremolinosissa

Tänään kävimme mieheni kanssa patikoimassa koulupäivän aikana n. 3-3,5h ajan. Tarkoituksenamme oli löytää tiemme Korpelan kirjan avulla Paloma-nimiselle huipulle 602m korkeuteen. No, maamerkit eivät täsmänneet alkutaipaleella kirjan kanssa (tarkemmin ottaen alikulkusillan jälkeen emme löytäneet tietä vasemmalle), joten haeskelimme reitin huipulle ominemme. Löydettyämme tiemme varsinaisen huipun juurelle, löysimme maasta valkoisella maalilla merkatut kivet viittoina huipulle. Seurasimme niitä, mutta emme ehkä kuitenkaan päätyneet juuri Palomalle vaan sen viereiselle huipulle.

Reittiä haeskellessa mietin jälleen kerran, että olisi kyllä mukava kun reittejä olisi viitoitettu maastoon ihan kunnolla niin kuin vaikkapa Sveitsissä paljon tehdään! Näin reittejä on helpompi ennakoida myös ajan suhteen. Pienen googlailun tuloksena löysin sentään ainakin tällaisen Benalmádenan reittikartaston sekä Mijasin reittikartaston. Ensi kerralla menemme näistä jompaankumpaan ja otan kartan mukaan. Toivottavasti myös maastossa olisi joitain merkintöjä.

Noususta sekä reitistä sen verran, että ihan kuntoa se vaati, sillä huipulle nousu oli paljon jyrkempää kuin vaikkapa Mijasin reitillä. Vaelluskenkiä tuli myös ikävä, sillä polulla on kivikkoista ja muutenkin askeltaessa muualla kuin maantiellä on aina pieni riski astua väärin ja loukata vaikkapa nilkkansa. Jos "oikea" Palomasin reitti on vastaavanlainen kuin tämä niin ei huonojalkaisille sekään! Mutta oikein hyvä peba- ja pohjetreeni, jos ei jaloissa ole kummempia ongelmia. ;) Näkymät avautuivat huipulta niin Málagaan, Torremolinosiin kuin Benalmádenaankin. Autot ja lentokoneet näkyivät alhallapäin ja meri kimalteli edessäpäin. Jokainen vaellus on aina hyvä vaellus!

Kuvien kautta hyvää illanjatkoa!


Kukkia, kukkia matkan varrella.


Mieheni vuoren huipulla
Matkalla takaisin alas. Edessä Torremolinos.

Palasimme tämännäköistä reittiä.
Mielestämme kävimme tällä huipulla.
Ehkä Paloma olisi ollut kuvassa oikeallapäin?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti