Mitä olen oppinut Espanjassa?

Kun Espanjassa oloa on jatkunut meillä pian yhdeksän kuukautta ja paluu Suomeen häämöttää vajaan kahden kuukauden päässä, ajattelin kirjoittaa joitakin ajatuksiani siitä, miltä Espanjan vuotemme on tuntunut ja mitä olen täällä elämästä oppinut. Kirjoitan kysymys-vastaus-muodossa.

Kannattiko lähteä Espanjaan?

- Ehdottomasti.

Mikä Espanjassa on ollut parasta?

- Ihmiset, valo ja luonto. Olemme tavanneet monenlaisia ihmisiä, joilta olemme saaneet uusia ajatuksia. Valo antaa energiaa päivään. Luonto on monipuolisempi kuin olisimme voineet kuvitella! Osaan tästedes myös arvostaa Espanjasta tuotuja hedelmiä ja vihanneksia aivan uudella tavalla. <3

Mikä Espanjassa on yllättänyt?

- Sekä itse Aurinkorannikon monipuolisuus että suomalaisyhteisön monipuolisuus. Moni on myöntänyt, että heillä on ollut huono asenne Aurinkorannikkoa ja sen suomalaisyhteisöä kohtaan, mutta mielipide on muuttunut tänne muuttamisen jälkeen. Näin minullakin. Täällä oikeasti viihtyy! Aivan mieletöntä, miten aktiivinen yhteisö ja miten monia rautaisia ammattilaisia täältä löytyy! Uskokaa tai älkää, täältä löytyy jopa WaraManta, joka lakitetaan vappuna.

Mikä Fuengirolassa viehättää?

- Fuengirolassa on kaikki lähellä. Kaikki tarvittava löytyy joko kävelymatkan etäisyydeltä tai laajemmalla kulmalla ajatellen muutaman tunnin ajomatkan sisältä. Jos ajattelen mitä tahansa paikkaa Suomessa niin minusta tuntuu, että missään niistä ei ole näin lähellä esimerkiksi musiikkilavoja, ravintoloita ja liikuntapalveluita. Ja miten nopeasti rantaelämän pystyy halutessaan vaihtaa leppoisiin maalaismaisemiin ja huikeisiin vuoristomaisemiin!

Annan vielä muutaman esimerkin etäisyksistä.

Rannalle on meiltä 400 metriä. Ja biitsillä on pituutta yli seitsämän kilometria.

Katsokaapa sitten tätä kuvaa; olin tässä Juha Tapion keikalla vain muutaman sadan metrin päässä kotoani.

Ja entäs tämä - nämä vapaana kulkevat lehmät tulivat minua vastaan muutaman kilometrin päässä kotoani, landen puolella (eli Los Pacosin pohjoispuolella, Mijasin rajalla). Jipii! ;)

Onko jotain, mikä Fuengirolassa mättää? Miksemme jäisi tänne asumaan?

- Monikin asia täällä on vähän sinnepäin. Yksisuuntaisiin katuihin olen jo tottunut, mutta ei autoilu kovin mukavaa silti täällä ole. En kuitenkaan lähde luetteloimaan tässä negatiivisia asioita, sillä "viivan alle" kuitenkin jää selkeästi enemmän positiivista kuin negatiivista sanottavaa.

Eniten meillä kuitenkin painaa vaakakupissa Suomeen paluuseen se, että molempien työllistyminen täällä olisi haasteellista ja lasten kouluun viemisen ja hakemisen puolesta myös aikataulullisesti ongelmallista. Toinen merkittävä seikka on se, että haluamme lapsillemme enemmän liikkumatilaa, vapautta kehittää omia pihaleikkejä. Erityisesti poikamme tuntuu tarvitsevan kasvuunsa myös metsiä, joissa rakentaa majoja ja teitä, joilla pyöräillä vapaasti.

Aiomme silti palata täällä käymään. Pidemmäksi aikaa jäämme tänne uudelleen viimeistään eläkkeellä. ;)

Mitä olen oppinut arjesta vuorotteluvapaalla?

- Espanjan Aurinkorannikon yhdistää helposti palmujen katveessa loikoilemiseen. Kaikki on helppoa, sen kuin laittaa aurinkolasit nenälle ja lähtee rannalle makaamaan. Siinä välissä käy ravintolassa syömässä ja illan mittaan siirtyy sangriaan ja edulliseen viiniin. Voi kuulostaa siltä, että vuorotteluvapaavuosi Aurinkorannikolla olisi yhtä juhlakierrettä.

Tällaista ei arkemme täällä ole ollut. Olen vuorotteluvapaalla samalla kun minulla on kolme pientä lasta (5, 7 ja 9v). Kun vien ja haen lapset koululta ja kerholta, minulla jää 3-4h aikaa tehdä muita asioita. Tästä ajasta osa suttaantuu pakollisiin kotiaskareisiin; pyykkiä kuivumaan, laskuja maksuun, tiskejä tiskikoneeseen ym. Lopulta ehdin koulupäivän aikana ehkä urheilla tai tehdä jotain pientä. Keskittymistä vaativia asioita ehdin oikeastaan aika vähän, sillä toteutuakseen useimmiten niissä kestäisi vähintään työpäivän verran. Monikin suunnitelma on jäänyt toteuttamatta, esimerkiksi video-, ääni- ja kuvaeditoinnissa.

Kun aikaa on vähemmän kuin haaveita ja suunnitelmia siitäkin huolimatta ettei edes käy töissä, on pitänyt miettiä, mitä oikeasti haluaa ja miksi. Tärkeintä, mitä olen oppinut arjesta, on oppia päästämään irti liiasta tavoitteellisuudesta. Voisin treenata itseni hyvinkin rautaiseen kuntoon, mutta mitä järkeä tehdä sitä muiden kustannuksella tai liian vähällä ajalla? Jos jää lenkki tai treeni välistä niin so what? Voisin pitää tiukan terveellistä ruokavaliota, mutta jos ahdistun aika usein keittiöllä, niin mitä siitä saan? Tavallinen riittää. Ihan oikeasti, turha asettaa itselle ehtoja joita ei itse jaksa. Jos joku muu jaksaa, se ei tarkoita että kulkisit itse samoissa saappaissa. Itsestään oppii paljon kun on välillä oravanpyörän ulkopuolella ja katsoo, miten paljon jo pelkistetty perusarki rutiineineen vaatii työtä.

Hiljalleen oppii siihen, että marathonit ja muut etapit saavat jäädä, ja keskitytään sellaisiin joista tulee itselle hyvä mieli. Sopivasti kaikkea mutta riittävän vähän sellaisia tavoitteita, joista aiheutuisi kipua itselle tai perheelle. Me elämme vain kerran ja silloin kannattaa nauttia matkalla olosta eikä vain odottaa perille pääsyä! ;)

Onko Espanjassa oleminen muuttanut minua?

- Kyllä. Se, mikä minussa on itänyt jo aiemmin, on vahvistunut Espanjassa asuessa entisestään. Se on rohkeutta elää omannäköistä elämää, uskallusta kulkea sivukadulle pääväylien sijaan. Ikään kuin näkisi avaran tähtitaivaan uusin silmin, uskaltaen haaveilla ja mahdollisuuksien mukaan elää haaveita todeksi. Sisäinen toimistorotta, joka haaveilee uusista sulista keskisuuren tai suuren organisaation johdossa, uhkaa paeta alas viemäriverkostoon lopullisesti. Toki leivän syrjässä pysymiseen tarvitaan työtä ja ahkeruutta sekä toimistossakin istumista, mutta työn merkittävyys ei tunnu enää kasvavan alaisten määrän, urapolun rataspyörässä juoksemisen määrän, tehtävän vaativuuden ja palkankorotusten mukaan. Arjessa pitää säilyä ennen kaikkea iloinen mieli! Tämä on ahkeralle perfektionistille tärkeä opetus.

No mikä tällaisen muutoksen saa aikaan? Se alkaa siitä, että on aiemmin saanut elämältä turpiin, puhkonut erinäisiä kuplia joissa on elänyt, muuttanut suuntaa, sitonut arpia, ja lopulta oppinut myöntämään, että täydellistä ei elämästä tulekaan. Sitä kautta voi ilolle löytyä suunta. "Kun pimeälle avaa oven, voi valo astua sisään", kiteyttää Maaret Kallio. Muutokseen tuovat näkökulmaa uusi ympäristö sekä sellaisten ihmisten kohtaaminen, jotka elävät rohkeasti omaa elämäänsä. Ihmisiä, jotka perustavat sellaisia yrityksiä joista tykkäävät. Ihmisiä, jotka kuntouttavat itsensä terveydellisen haaksirikon jälkeen. Ihmisiä, jotka päästävät irti pahan kontrollista. Ihmisiä, jotka aloittavat alusta - tai sivusta, mistä vain. Ihmisiä, jotka ovat rohkeasti oman elämiensä tähtiä, sanoivatpa muut mitä tahansa. Tällaisia ihmisiä olen täällä Aurinkorannikolla kohdannut useita ja teitä kaikkia haluaisin lämpimimmin kiittää. <3 Rohkeuden lopullisesti sinetöi se, kun antaa oikealle aivopuoliskolle, intuitiolle, tilaa ja vapauttaa vasemman aivopuoliskon loogista kenttää oikean palvelukseen.
"Above all it takes courage to let off your comfort shelter and lift up your eyes to look at the bare starry sky." 

Mitä seuraavaksi?

Kesällä palaamme Suomeen. Sitä ennen nautimme täysin siemauksin. Hieman on hatara olo, lintu hakee siipiään, Suomeen on oikeasti vähän haastavaakin palata. Mikä on paikkani palatessa, kun olen (taas) muuttunut?

Toisaalta, minulla ja miehelläni molemmilla on takataskussa yksi tärkeä kortti. Se on rohkeuskortti. Sillä pääsee aina katsomaan avointa tähtitaivasta. En olisi voinut uskoa, että täällä Espanjassa opin uudenlaiseen rohkeuteen.

Me encanta España. Ei mulla muuta.