perjantai 22. elokuuta 2014

Fuengirolan keskiaikaiset markkinat Sohailin linnalla

Sohailin linna


Fuengirolan hiekkarannan länsipuolella kohoaa 38m korkea kukkula, jonka laella on Sohailin linna, Castillo Sohail. Kukkulan juurella virtaa Fuengirola-joki.

Linna on rakennettu vuonna 956jKr. Se rakennettiin alunperin kaupungin puolustamiseksi, ja on sittemmin joutunutkin toimimaan puolustustukikohtana useisa sotaisuuksissa 1500-1800-luvuilla. Vuosituhannen vaihteen tienoilla Fuengirolan kaupunki osti linnan ja on kunnostanut sitä. Nykyään linnassa järjestetään useita tapahtumia, kuten Fuengirolan kaupungin festivaalit, olutfestivaalit ja keskiaikaiset markkinat.

Ensimmäiset Fuengirolan tapahtumista, joissa me kävimme koko perheellä, olivatkin juuri Fuengirolan keskiaikaiset markkinat Sohailin linnalla.
 
Fuengirolan keskiaikaiset markkinat
Keskiaikaiset markkinat & Sohailin linna

Tunnelmaa, purtavaa ja nähtävää keskiaikaisilla markkinoilla


Markkinat kestävät muutamia päiviä ja alkavat klo 19 ja jatkuvat aina klo 02 saakka. Menimme sinne ajoissa, jo klo 19.30 tienoilla. Silloin siellä oli vasta vähän väkeä, mutta lähtiessämme klo 21 jälkeen väkeä oli paikalla runsaasti. Meistä oli mukavaa, että saimme liikkua perheellä vapaasti linnan alueella katsellen kojuja. Lukemamme mukaan markkinoilla olisi mahdollista seurata keskiaikaisten käsityöläisten toimintaa sekä kuulla musiikkia ja osallistua työpajoihin. Ehkä niitä järjestettiin myöhempään aikaan, sillä me emme nähneet muita ohjelmanumeroita kuin kahden ihmisen näytöksen, jossa he riitelivät jostain espanjaksi (emmekä tietystikään ymmärtäneet siitä mitään). :)

Keskiaikaisilla markkinoilla oli kuitenkin mukava ja leppoisa ilmapiiri. Kukaan myyjistä ei ollut liian tungetteleva, vaan saimme katsella kaikkea aivan rauhassa. Myyntikojuja oli useita kymmeniä linnan porttien sisällä sekä ylätasanteella heti linnan ulkopuolella. Tarjolla oli mm. erilaisia käsitöitä, mausteita, leivonnaisia sekä ruokaa. Suuri osa myyjistä oli pukeutunut keskiaikaiseen asuun.

Tässä muutamia kuvia ruuista. Plussaa kauniista esillelaitosta! Me uskaltauduimme syömään mustekalarenkaita sekä perunalla ja lihalla täytettyä omelettia.

mereneläviä ja lihaa
Mereneläviä ja lihaa

Mielenkiintoinen grilli ;)

mausteita
Mausteita

kaakaopapuja
Kaakaopapuja

Mustekala
Mustekalaa keittymässä

Tekemistä lapsille markkinoilla


Fuengirolan keskiaikaiset markkinat ovat koko perheen tapahtuma. Lapsille oli järjestetty myös omaa viihdykettä; oli polkupyörällä toimiva karuselli sekä poniratsastusta. Seurasimme karusellia jonkin aikaa. Aluksi näytti että siihen ei menisi kukaan, kun kyseessä oli vain satuloita karusellissa. Kun jotkut lapset menivät kuitenkin viimein menivät siihen niin sen jälkeen karusellilla oli runsaasti käyttöä - näillä satuloilla nimittäin sai hyvät vauhdit! Myös poneja oli liikkeillä jatkuvasti.

Poikani piti erityisesti jouskareita ja torvia myyvistä kojuista. Hän ostikin puisen jouskarin, jonka ammuksissa on onneksi pehmeät muovipäät. Jälkeenpäin hän kyseli milloin markkinat olisivat seuraavan kerran ja sanoi, että haluaisi mennä uudelleen ja tehdä lisää ostoksia.

Jouskaria shoppailemassa

Meillä oli mukava ilta markkinoilla! Emme malttaneet olla kurkkaamatta muurin yli kaupungille, vaikka se vaatikin noin metrin verran kiipeämistä muurin kapealle tasanteelle. Linnalta lähtiessä katselimme, kun jotkut ylittivät köysiratasta pitkin Fuengirolan jokea. Rantakatua pitkin kävellessä huomasimme, kuinka koko kaupunki sykki. Minua lämmitti syvästi erityisesti kaksi näkymää: ensinnäkin koko suvun grillaushetket rannalla sekä rantakadulla kävelevät mummoporukat. Ihanaa jos ihmisen ei tarvitse olla yksin, niin nuorena kuin vanhanakaan! <3

Näkymät linnalta yli kaupungin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti