Paluumuutto Suomeen on mietityttänyt viime aikoina, ja se onkin edessä huomisaamuna. Minun oli tarkoitus julkaista tämä kirjoitus jo aiemmin, mutta en ehtinyt.

Laukut on melkein kokonaan pakattu ja viralliset asiat hoidettu. Poliisiasema ja kaupungintalo, check. Auton myynti, check. Pankkitili suljettu, check. Kampaaja, check. Paperien siivous, check. Talon tarkastus, CHECK!! Ajatukset - no niille ei voi ikinä laittaa rastia ruutuun. Ne heittelehtivät suuntaan ja toiseen. Tässä kuitenkin Espanjasta lähdön kunniaksi joitakin mietteitä Suomen kolmen k:n  kliseisestäkin kuvauksesta: kylmä, kallis ja kaukana. Älkää hermostuko, tässä puhuu lämminverinen, joka kuitenkin rakastaa kotimaataan. :)

Suomessa on kylmää

Täältä etelästä käsin Suomen ilmasto on tuntunut - jos nyt aivan suoraan sanotaan - aivan hullulta. Hullulta sekä ihmisen että maan kasvun kannalta.

Kesää odotellaan 11 kuukautta vuodessa ja sitten kun on KESÄ, onkin Suomi ihan täynnä toimintaa! Maajussit ajelevat pelloillaan ja toivovat sopivasti poutaa ja vettä. Mustikan ystävät etsivät poimurinsa valmiiksi ja mustikoita odotellessa käyvät poimimassa mansikoita. On häitä, on synttäreitä, on sukujuhlia, on festareita, on herättäjäjuhlia ja suviseuroja, on biitsitapaamisia, on terasseja, on purjehduksia, on toreja, on lavatansseja, on matonpesuja, on talojen ulkomaalauksia. On peilityyni järvi ja rantasauna. On. On, koska on kesä.

Sitten neljä viikkoa on kulunut - tai ehkä kuusi (jos siis lämpöjaksot huomioidaan laskennassa), ja sitten kaikki tällainen oleminen loppuu. On vain kiire töihin, kouluun ja harrastuksiin. Varaudutaan taivaalta tuleviin veden eri olomuotoihin. Siihen se aika sitten kuluukin, vaatekertojen metsästelyyn ja vaihtamisiin aina seuraavaa kautta varten. Laitetaan kaikki paikat lämmitykseen ja kulutellaan sähköä. Käperrytään melankoliaan ja unelmoidaan etelänmatkoista. Saman tekee myös kasvusto, lehdet varisevat, routa valtaa maan ja koko luonnon elo vaipuu horrokseen. Ei kasva juuri mikään, jollei ole hyvät keinovalot ja -lämmöt käytössä. Kurkkujen ja tomaattien kylteissä lukee yhä useammin "espanjalainen".

Kun suomalainen sitten pitää silmiään talviaikaan auki tikuilla ja kirkasvalolampuilla (ja tietysti somella ja viinalla), espanjalainen maamies kasvattaa tonneittain mandariineja, oliiveja ja muita hedelmiä. Niitä sitten rekoilla viedään kylmään pohjolaan viikko toisensa jälkeen, kuukausi toisensa jälkeen. Leveyspiiri ei sovellu kasvustolle, eikä pimeimpään aikaan oikein ihmisellekään. Minä myönnän, että Suomessa on kylmää.

Suomessa on kallista

Suomessa on kallista. Ruuat ovat kalliita, asunnot ovat kalliita, autot ovat kalliita, kampaamossa on kallista. Palvelujen kuten siivoojien kotiin tilaaminen vasta kallista onkin. Mihin tahansa menetkin, pulitat kaikesta paljon.

Espanjassa en esimerkiksi ole ikinä ylittänyt 5-henkisen perheemme ruokalaskussa satasta, jollen ole samalla ostanut lahjoja tai kodin tarvikkeita. Ei ole ikinä tarvinnut miettiä, ostanko naturel kanaa, koska sen kilohinta on noin 5€/kilo. Suomessa minulla taas menee useimmiten satanen rikki, koska en jaksa ravata kaupassa vähän väliä. Puntaroin Suomessa useinkin lihaosastolla sitä, raaskinko ostaa naturellia vai pitäisikö jujuttaa itseään halvemmalla kilohinnalla ja ostaa marinoituja.

Joku muukin on täällä miettinyt ruokien hintoja. Esimerkiksi S. Tamminen jakoi julkisena Facebookissa 30.4.2015 kolme kuittia, jossa hän vertailee samojen tuotteiden ostoskorihintoja Suomessa ja Espanjassa. Viinin kanssa ruokalaskun summa oli Espanjassa 26,83€, Suomessa 71,38€. Ilman viinejä se oli 22,53€ ja 51,88€. Yli kaksinkertaisista hinnoista puhutaan! Ok, en voi olla vakuuttunut että esimerkiksi hedelmien painot täsmäävät, mutta näppituntumalla jo tiedän, että ainakin lähellä ollaan.

S. Tammisen hintavertailu Espanja vs. Suomi. Vasemmanpuoleinen kuitti Espanjasta, keskimmäinen ja oikeanpuoleinen Suomesta.

Kun kampaajani kanssa pohdin viime viikolla kalleus-teemaa, hän latasi, että ei ihmekään jos elämä tulee Suomessa kalliiksi, jos yksityisen sektorin työntekijä joutuu maksamaan työttömän ja julkisen sektorin elatuksen. Hän oli myös sitä mieltä, että kansalaissivistystä pitäisi lisätä siinä, että jokainen työntekijä ymmärtäisi, mistä raha työpaikalla tulee. Häntä harmitti lakkoilu ja palkasta nitisemiset, sillä taivaaltahan raha ei yleensä tipu vaan se pitää työllä ansaita, kuten yrittäjä sen hyvin ymmärtää. No, työllisyyskysymyksiin en puutu sen enempää tässä kirjoituksessa kuin että minusta suuripalkkaisten työttömien pitäisi ottaa vastaan myös matalapalkkaisempia töitä työllistyäkseen. Kallista on pitää korkeapalkkaisia työttömiä kortistossa. Yhdyn toki myös siihen, että työssäkäyvä saa olla palkastaan tyytyväinen, sillä usein huonokin palkka on parempi kuin monen yrittäjän palkka. Jokaisella on myös toki vapaus perustaa yritys ja pistää paremmaksi!

Oma lääkkeeni Suomen kalleudelle on mennä kiltisti kesän lopulla takaisin töihin, koska minulla on vakituinen työpaikka odottamassa.

Suomi on kaukana

Olen tätä kalleuskysymystä miettinyt mielessäni erityisesti sijainnin kannalta. Totta ihmeessä appelsiinin on oltavakin kalliimpaa Suomessa, jos se kulkee aina vähintään 3500km matkan markettiin. Maksamme ruuastamme aina enemmän, koska emme asu siellä missä ruoka kasvaa ja missä aurinko lämmittää. Maksamme kaikesta, mikä käy luonnon kiertokulkua vastaan: pimeydestä, kylmyydestä, kaukaisuudesta. Seinien on pakko olla paksumpia pohjoisessa, muuten jäätyy. Suomessa on kallista, koska Suomi on kaukana ja Suomessa on kylmää!

Suomi ei onneksi kuitenkaan ole niin kaukana, etteikö sieltä lämpimäänkin pääsisi. Etelä-Espanjaan lentää neljässä ja puolessa tunnissa. Ei Suomi oikeasti niin kaukana ole, etteikö sieltä etelään pääsisi, mutta kuitenkin niin kaukana ettei etelän auringon voima ei sinne talvisin ulotu.

Kaikesta huolimatta palaamme Suomeen

Niin. Vaikka erityisesti täältä etelästä käsin tuntuu, että asuminen Suomen leveyspiirillä on ihmisyydelle ja ympäristölle epäedullista, palaamme koti-Suomeen.

Miksi ihmeessä?

Vastaus on: omien töiden, mieheni yrityksen, elintilan ja sosiaalisten verkostojemme vuoksi. Ihminen tarvitsee rahaa elääkseen, ja aloitettua yritystä ei kannata helpolla luovuttaa. Paljon merkitystä on myös sillä, että tunnemme perheellisenä tarvitsevamme paljon vapaata tilaa ympärille. Aikuisena uuteen maahan integroituminen vaatii myös muita ponnistuksia: pitäisi opiskella kieltä, pitäisi olla sosiaalisesti aktiivinen löytääkseen itselleen sopivan verkoston, pitäisi miettiä millä eläisi kun ulkomaiden työmarkkinat ovatkin kokonaan erilaiset kuin kotimaassa. Palaaminen on sosiaalisten suhteiden ja tulojen kannalta helpompaa. Ilmaston puolesta ei alkuunkaan.

Suomalaisnainen naapurista, joka myös pohdiskeli asumisiaan ja molempien maiden hyviä ja huonoja puolia sanoi, että jokaisesta paikasta kannattaa ajatella sitä hyvää mitä siellä on. Juuri näinhän se onkin!

Me encanta España. Me encanta Finlandia.
Adios España y hasta luego!

Eilen kävimme toistaiseksi viimeisellä vaelluksellamme Espanjan Andalusiassa. Kohteeksemme valikoitui Sierra de las Nieves  ("lumivuoret"), koska emme ole siellä käyneet aiemmin koko perheellä. Tarkoituksena oli myös päästä hieman korkeammalle, jotta patikoidessa ei tulisi liian kuuma. Liian kuuma paahde ei ole hyväksi pienemmälle eikä suuremmalle patikoijalle! Vuoretkin kertovat kuivan ja kuuman kauden tulleen, sillä vielä vappuna vihertäneet vuoret ovat jo muuttuneet ruskeiksi. Sateita ei juuri enää tule ja aurinko paahtaa korkealta ja tehokkaasti. Sierra de las Nievesin huiput kohoavat aina 1919 metriin asti, joten ajattelin että siellä olevan hieman viileämpää.

Poika patikoimassa Sierra de las Nievesillä

Valitsin reitiksi lasten mentävän polun, Caucón - Tajon de la Caína reitin. Reitti sijaitsee La Torrecillan eli korkeimman huipun laitamilla. Tässä maastokartta, jossa on useita reittejä alueelta. Tässä kaikki alueen patikkareitit.

Perille päästäksemme laitoin navigaattoriin koordinaatit. Mutta kuinka kävikään, kun pääsimme luonnonpuiston puolelle ja lähdimme ajelemaan hyvinkin kuoppaista hiekkatietä ylöspäin - meidät käännytettiin takaisin! Tietä aiottiin mitä ilmeisemmin päällystää, joten luonnonpuisto olikin sen tien varrelta suljettu, ja tietyömiehet käskivät meidän kääntyä takaisin. Piti tehdä vaihtoehtoinen suunnitelma.

Mirador del Guarda Forestal

Mieheni oli käynyt eräiden vieraidemme kanssa aiemmin Rondassa ja ajanut sinne Sierra de las Nievesin laitamien kautta. He olivat pysähtyneet Guarda Forestal -nimisellä näköalapaikalla. Näköalapaikan löytää Google Mapsista, ja sinne pääsee kun ajelee El Burgon kylältä Rondan suuntaan A-366-tietä. Menimme mieheni navigoimana tälle näköalapaikalle.

Tässä muutama kuva näköalapaikalta. Meillä vierähtikin täällä jonkin verran aikaa, sillä nuorimmaisella tyttärellä kesti eväiden syöminen todella kauan ja lisäksi hänen onnistui saada kymmeniä muutaman millin mittaisia piikkejä käteensä jostain kasvista, joita me sitten poimimme yksi kerrallaan. Poika ehti odotellessa kiipeillä kivillä ja käydä katsastamassa näköalapaikan patsaita.

Guarda Forestal -näköalapaikka

Eväspaikka

Kiipeilemässä

Kuin kaksi marjaa

Los Sauces - Yunquera -reitille

Vaika alkuperäinen suunnitelma oli mennyt mönkään ja aikaa oli muutenkin kulunut kulkemiseen ja piikkien nyppimiseen sun muuhun, en halunnut vielä luovuttaa suunnitelmaamme patikoida vähän. Sierra de las Nievesin kartoista päättelin, että läheltä El Burgoa pääsisi Peña de los Enamorados -huipun lähistölle patikoimaan (huippu on 1789m korkeudessa). Kartasta löytyi patikointireittimerkintä Los Sauces -alueelta. Minulla oli tosin vähän pallo hukassa -fiilis, koska minulla ei ollut koordinaatteja minkään reitin alkuun enkä tiennyt, millaisesta reitistä olisi kyse.

Lähtiessämme ajelemaan huonokuntoista, kuoppaista hiekkatietä Los Sauces-alueelle päin, meiltä meinasi taas usko loppua. Voiko tunnetuille reiteille viedä näin huono tie? Näin kuitenkin todella oli. Noin 10 kilometrin "mökkitie"-matkan jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin Los Saucesin piknikalueelle. Jos siis olet menossa Sierra de las Nievesille, varaudu kulkemaan perille kuoppaista tietä (jollei teitä korjata kaikkien kymmenien kilometrien matkalta kesän aikana, mitä en ihan usko)!

Area Recreativa Los Sauces -alueella oli paljon tilaa. Olimme ainoat tällä paikalla.

Piknik-alueelta huomasin kyltin, joka osoitti Yunqueran kylään vievälle polulle. Sanoin, että kävellään vaikka kilometri ja palataan takaisin. Löysimme kuin löysimmekin polun, jolla kävellä. Nyt olimme päässeet päivän suunnitelmiin! Kannatti nähdä vaiva, sillä poluilla on aina ihanaa. Lapset nauttivat myös yhteisestä retkeilemisestä.

Yunquera - Los Sauces -reitin päätepiste Los Saucesin piknikalueella

Polku kulki ensin metsässä, mutta lähti sitten kohoamaan ylöspäin. Ei täällä korkeuksissa sitten ollutkaan kylmä vaan kuuma! Lapset alkoivat pian valittamaan kuumuutta ja kyselivät, milloin palaamme takaisin. Kuumuus pitääkin täällä ottaa vakavissaan suolan ja nesteen kannalta, joten jaoimme lapsille juomapullot käsiin sekä lupailin pian jo lapsille sipsiä kun hetken aikaa nousevat.

Pieni nouseminen kannatti, sillä pääsimme kuin pääsimmekin näkemään maisemia. Löysimme myös pienen luolan, johon lapset pääsivät tauolle. Lapset keksivät luolassa keskenään juttuja ja nauroivat lopulta kuorossa!

Tauon jälkeen palasimme takaisin. Kilometreja kertyi muutama, ehkä vajaa kolme, mutta pääsimme kuin pääsimmekin pienelle retkelle luontoon! Lisäksi sain tietysti kuvia, myös onnistuneita sellaisia!

Tässä vielä kuvia Los Sauces - Yunquera -reitiltä.

Tämä näkymä avautui vajaan 1,5km kohdalla Los Sauces - Yunquera -reitillä.

Näkymät toiseen suuntaan

Lapsilla oli tosi hauskaa luolassa :D

Siskokset

Sydänpuu :)

Näin on vaelluskautemme päättynyt Espanjassa. Se ei kuitenkaan lopu kokonaan, vaan jatkuu Suomessa, erityisesti Espoon Nuuksiossa! Olen haltioissani siitä, että lapseni ovat oppineet pitämään yhteisistä kävelyistä ja patikkaretkistä. Luonto on kävelemisen arvoista!